Ruotsissa kiistellään pakolaispolitiikasta

Ruotsin kiistelty pakolaispolitiikkaesitys tulee tänään valiokuntakäsittelyyn.

Ruotsin valtiopäivät alkaa käsitellä tänään hallituksen esitystä pakolaispolitiikan tiukentamiseksi. Dagens Nyheter -sanomalehden mukaan on erittäin epävarmaa, saako hallitus esitykselleen valtiopäivien tuen. Ruotsin kansanpuoleen ja useiden maltillisen kokoomuksen kansanedustajien odotetaan kuitenkin tukevan hallituksen esitystä.

Ruotsin sosiaalidemokraattinen hallitus esittää, ettei turvapaikan hakija voisi enää uusia hakemustaan, jos hän on saanut lopullisen kielteisen päätöksen. Nykyään hakemuksen voi uusia, jos uusia asianhaaroja ilmenee. Lento- ja matkayhtiöitä voitaisiin hallituksen esityksen mukaan rangaista jopa 46 000 kruunun (5000 euron) sakolla, jos ne antavat henkilön matkustaa ilman asianmukaisia papereita. Poikkeuksen muodostavat pakolaiset, joille myöhemmin myönnetään turvapaikka Ruotsista.

Kolmantena muutoksena hallitus esittää tukien leikkaamista ilman henkilöpapereita olevalta turvapaikanhakijalta tai henkilöltä, joka ei tee yhteistyötä niiden hankkimiseksi. Eniten vastustusta oppositiossa on herättänyt turvapaikkahakemuksen uusintamahdollisuuden poistaminen.

Ruotsin valtiopäivät äänestää hallituksen esityksestä toukokuun 12. päivänä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat