Mainos

Ruotsissa huoli vahvasta kruunusta - työpaikkoja vaarassa

Ruotsissa teollisuusjohtajat vaativat jo Ruotsin keskuspankilta toimia, jotka pysäyttäisivät kruunun vahvistumisen. Teollisuusjohtajat uskovat, että koronlasku vääntäisi kruunun arvon laskusuuntaan.

Ruotsin vientiteollisuus onkin kärvistellyt vahvistuneen kruunun takia. Eurokriisi on heikentänyt yhteisvaluuttaa, ja pelkästään kesän aikana kruunu on vahvistunut suhteessa euroon vajaat 10 prosenttia. Niin suuri muutos leikkaa esimerkiksi metsäteollisuusyritys Holmenin vuosituloksesta 30 prosenttia.

Villeimpien ennusteiden mukaan kruunu saattaa vahvistua vielä kymmenyksellä.

– Silloin joutuisimme laittamaan luukut kiinni. Se olisi todella vakavaa ja kohtalokasta. Mutta en usko, että kruunun arvo nousisi niin paljon, Holmen-yhtymän toimitusjohtaja Magnus Hall kommentoi.

Ellei kruunun arvo suhteessa euroon ala nyt nopeasti heikentymään, edessä saattavat olla jopa yt-neuvottelut ja irtisanomiset.

– Näin tässä luultavasti käy. Kustannuksia on leikattava ja yksi tapa on henkilöstön vähentäminen. Lisäksi meidän täytyy ensi vuoden tes-neuvotteluissa pitää palkankorotukset äärimmäisen pieninä. Oikeastaan nyt pitäisi alentaa palkkoja, Hall tiivistää.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.