Ruotsinkieliset paitsiossa - äidinkielellä vain harvoin palvelua

Joka neljäs ruotsinkielinen kertoo saavansa kotikunnassaan vain harvoin tai ei koskaan julkisia palveluja äidinkielellään. Ruotsia äidinkielenään puhuvat arvioivat myös, että tilanne on tältä osin huonontunut neljän viime vuoden aikana.

Valtion palveluissa ruotsinkieliset ovat tyytymättömiä hätäkeskuksen, pelastuslaitoksen ja poliisin sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kielitaitoon.

Åbo Akademin ja oikeusministeriön Kielibarometri – Språkbarometern 2012 -kyselystä ilmenee, että samaan aikaan suomenkieliset kokevat saavansa kaksikielisissä kunnissa yleensä erinomaista julkista ja yksityistä palvelua äidinkielellään.

Kysely lähetettiin kaikkiin kaksikielisiin ja joihinkin yksikielisiin kuntiin, ja siihen vastasi noin 4 000 henkilöä.

Enemmistö ruotsinkielisistä ja yli kolmasosa suomenkielisistä uskoo, että kuntauudistus johtaa huonompaan kielelliseen palveluun. Lisäksi 35 prosenttia ruotsinkielisistä ja 27 prosenttia suomenkielisistä koki erityistoimet tarpeellisiksi kuntien kielellisten palvelujen turvaamiseksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat