Ruotsin villisikakanta kasvaa kovaa vauhtia

Villisikojen määrä kasvaa Ruotsissa kovaa vauhtia. Kannan kehittymistä tutkinut Johan Truvé arvioi ruotsalaismetsissä samoavan tällä hetkellä jo 30 000 villisikaa. Määrän odotetaan nousevan 50 000:een 10-15 vuoden kuluessa.

- Villisiat elävät metsässä koko lailla omassa rauhassa. Ihmistä lukuunottamatta niillä ei ole luonnollisia vihollisia. Yli 90 prosenttia tapetuista villisioista kaatuu metsästäjien luoteihin, Truvé sanoo.

Ruotsin luonnollinen villisikakanta hävisi joskus 1600-1700-luvulla, minkä jälkeen villisikoja eli vain tarhoissa. 1970-luvulla tarhoista karkasi eläimiä, jotka asettuivat nopeasti elämään vapaassa luonnossa.

Vuonna 1988 valtiopäivät päättikin villisian olevan jo yksi Ruotsin luonnonvaraisista lajeista.

Villisika on haluttua riistaa. Ruotsin metsästäjien keskusjärjestö arvioi vuotuisen saaliin suuruudeksi 3000-4000 eläintä. Elinaluettaan tasaisesti laajentava villisika aiheuttaa myös vahinkoa erityisesti viljelyksille. Lisäksi Ruotsin teillä kirjataan vuosittain noin 700 villisikakolaria.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat