Ruotsin vanhalle sukellusvenejahdille nolo loppu

Neuvostosukellusvene olikin ilmeisesti ruotsalainen purjelaiva.

Sukellusvene olikin purjelaiva Amalia.i

Ruotsin 26 vuotta sitten sekaisin saaneen neuvostosukellusveneen epäillään olleen ruotsalainen purjelaiva. Ruotsin puolustusvoimien tutkimuslaitos FOI pitää luultavana, että mystiset potkuriäänet olivat turistiliikennettä ajavan purjelaiva Amalian aiheuttamia.

Lokakuussa 1982 Ruotsin puolustusvoimat jahtasi neuvostoliittolaisia sukellusveneitä Hårsfjärdenin selällä Tukholman eteläisessä saaristossa. Laivasto pudotti syvyyspommeja, helikopterit pörräsivät ja ulkopoliittinen kriisi uhkasi Ruotsin ja Neuvostoliiton suhteita. Olof Palmen hallitus asetti komission tutkimaan epäiltyjä aluevesiloukkauksia.

Keväällä 1983 komissio esitti raporttinsa ja yhtenä päätodisteena oli laivaston nauhoittama 3 minuutin 47 sekunnin mittainen ääninauha mystisistä potkuriäänistä. Komissio, johon kuului muun muassa Ruotsin nykyinen ulkoministeri Carl Bildt, oli yhtä mieltä, että kyseessä oli neuvostoliittolaisen sukellusveneen aiheuttama potkuriääni. Palmen hallitus lähetti Moskovaan tiukan nootin. Neuvostoliitto ja sen seuraaja Venäjä ovat kiistäneet syytökset kaikki nämä vuodet.

Laivuri tunnisti aluksensa äänet

Ruotsin puolustusvoimat on analysoinut ääninauhaa vuosikausien aikana lukuisat kerrat, kunnes se kulkeutui sattumalta nynäshamnilaisen laivurin kuultavaksi.

- Sehän on minun Amaliani, laivuri Ulf Busch oli heti hoksannut. Puolustusvoimien tutkimuslaitos FOI päätyi uusissa tutkimuksissaan toteamaan, että ääninauhan potkuriääni on luultavasti 19-metrisen puulaiva Amalian aiheuttama eikä neuvostoliittolaisen sukellusveneen.

Kun laivuri Busch kaivoi esiin vanhoja ajopöytäkirjojaan, selvisi että hän oli todellakin ollut liikkeellä 12. lokakuuta 1982 samoilla vesillä ja samalla kellonlyömällä, jolloin Ruotsin laivasto oli nauhoittanut mystiset potkuriäänet. Hän muisti myös, että hänellä oli kyydissä ruotsalaisia lehtimiehiä ja -kuvaajia, jotka seurasivat laivaston sukellusvenejahtia. Amalia oli tuona päivänä ilmeisesti tukholmalaisen Dagens Nyheter -lehden kuvaajien käytössä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat