Ruotsin valtiopäivät sanoi ei Emulle

Ruotsin valtiopäivät äänesti tänään suurella enemmistöllä sen puolesta, ettei Ruotsi liity mukaan Euroopan talous- ja rahaliiton Emun kolmanteen vaiheeseen sen alussa vuonna 1999.

Ovi jätettiin kuitenkin auki Ruotsin mahdolliselle myöhemmälle liittymiselle, ja hallitus on asettanut ryhmän selvittelemään tätä vaihtoehtoa.

Äänestysnumerot olivat tänään 168-65. Emu-jäsenyyttä vastaan olivat ennen kaikkea sosiaalidemokraatit ja keskusta. 65 maltillisen kokoomuksen jäsentä olisi halunnut Ruotsin mukaan valuuttaliittoon. 67 edustajaa pidättyi äänestämästä.

Äänestyspäätöksen mukaan Ruotsi pidättää itsellään oikeuden mennä mukaan Emuun myöhemmin. Päätös liittymisestä on tuolloin tehtävä yleisissä vaaleissa tai kansanäänestyksellä.

Valtiovarainministeri Erik Åsbrink sanoi, että vaikka liittyminen ei olekaan nyt ajankohtaista Ruotsille, sen on silti oltava mukana valmisteluissa yhteisen valuutan euron käyttöönottamiseksi. Åsbrinkin mukaan valuuttaliiton onnistuminen on Ruotsin etujen mukaista.

Valmistelut jatkuvat myös Ruotsissa. Hallituksen nimittämä ryhmä keskustelee paitsi ongelmista, joita Ruotsille voi aiheutua Emun ulkopuolella, myös pulmista, joita myöhempi liittyminen mukaan vi tuoda mukanaan.
(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat