Ruotsin työllisyysarviot synkentyneet

Ruotsin hallituksen arviot maan työllisyyskehityksestä ovat synkentyneet.

Huomenna julkistettavassa talousarvioesityksessä hallitus povaa ensi vuoden työttömyysasteeksi 7,4 prosenttia, kertoi Ruotsin radio tänään. Vielä keväällä hyväksytyssä lisäbudjetissa työttömyyden uskottiin jäävän 7,1 prosenttiin. Kuluvan vuoden työttömyyden arvioidaan nousevan 8,4 prosenttiin aiemmin ennustetun 7,9 prosentin sijasta.

Vuonna 1999 työttömyyden arvioidaan laskevan 6 prosenttiin, kun ennuste vielä keväällä oli 5,6 prosenttia. Vuonna 2000 hallitus uskoo työttömyyden laskeneen 4,5 prosenttiin. Göran Perssonin hallitus myöntää näin, ettei tavoite puolittaa työttömyys vuoteen 200 mennessä onnistu, vaikka tavoite onkin vielä kirjattu talousarvioon.

Hallitus uskoo kuitenkin talouden kasvuun. Bruttokansantuotteen ennustetaan kasvavan tänä vuonna 3,1 prosenttia, kun arvio keväällä jäi 2,5 prosenttiin.
(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat