Ruotsin turvapaikanhakijoista yhä useampi salakuljetetaan maahan

Ruotsiin saapuneista turvapaikanhakijoista yhä useampi saapuu maahan laittomasti.

Turvapaikanhakijoista yhä useampi saapuu Ruotsiin laittomasti.

Turvapaikanhakijoiden määrä on kääntynyt Ruotsissa selvään kasvuun Schengenin sopimuksen myötä. Toisaalta on käynyt myös ilmi, että yhä suurempi osa turvapaikanhakijoista on salakuljetettu maahan.

Ruotsin poliisi ja maahanmuuttovirasto arvioivat, että lokakuun lopulla yli 16 000 silloisista 27 000 turvapaikanhakijasta oli tullut maahan ihmissalakuljettajien toimesta. Suurin osa heistä on lähtöisin Jugoslaviasta, Bosniasta ja Irakin kurdialueelta. Poliisi arveleekin, että 40-50 henkilöä elää Ruotsissa leveästi ihmissalakuljetuksesta hankkimillaan laittomilla tuloilla. Useimmilla heistä on poliisin mukaan pieniä tuonti-vientiyrityksiä, kuljetusliikkeitä, painotuoteyrityksiä tai pienimuotoisia matkatoimistoja, joiden varjossa laitonta toimintaa pyöritetään.

Kun salakuljettajat ansaitsevat hyvin, niin maahanpyrkijät ja heidän sukulaisensa joutuvat usein hankkimaan rahat koronkiskureilta, jolloin lainojen takaisinmaksu saattaa venyä sukupolvelta toiselle. Rahan lisäksi monet joutuvat suoranaiseen hengenvaaraan usein pitkän ja hankalan matkanteon aikana.

Kallis matka

Matka unelmien maahan maksaa salakuljetettaville valtavasti: tiedot 30 000-50 000 dollarin hinnoista pelkästään Schengenin alueen rajalle eivät ole mitenkään poikkeuksellisia. Tämän summan saamiseksi kokoon tarvitaan usein koko suvun yhteisiä ponnistuksia; omaisuutta myydään ja koronkiskureiden puoleen on käännyttävä.

-Useimmiten matka suuntautuu aluksi maanteitse Kreikkaan kuorma-autoin tai pikkubussein, joihin lähtijät ovat ahtautuneet. Meriteitse tullaan enimmäkseen Kreikkaan, Italiaan tai Ranskaan, kertoo rikostarkastaja Patrik Engström Ruotsin keskusrikospoliisista.

Jo matkan alussa dollarinippu on vaihtanut omistajaa, mutta usein matkantekijältä vaaditaan yhä enemmän ja enemmän rahaa matkan jatkumisen ehtona.

Muuta rikollisuutta

Euroopan poliisiyhteistyöjärjestö Europol laskee, että EU-maihin suuntautuvassa laittomassa maahantulossa pyörii lähes 5,5 miljardia euroa vuodessa. EU:n alueelle saapuu laittomasti noin puoli miljoonaa ihmistä vuosittain. Ihmissalakuljetus on kytköksissä myös monenlaiseen muuhun rikollisuuteen.

-Monet salakuljetetut voivat joutua maksamaan osan matkakuluista esimerkiksi kuljettamalla huumeita maasta toiseen, sanoo Göran Görtzen Europolista.

Poliisin on vaikea päästä ihmissalakuljettajien jäljille. Alamaailman verkostot ovat usein löyhiä, eikä kukaan yleensä tunne muita kuin aivan lähimmät yhteyshenkilönsä

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat