Ruotsin talvimyrskyssä kolme kuollutta

Kova tuuli katkoi sähköt yli 280 000 kotitaloudelta. Kolme ihmistä kuoli jäätyään kaatuneiden puiden alle.

Kolme ihmistä on saanut surmansa Ruotsin talvimyrskyssä jäätyään kaatuneiden puiden alle. Paikoin jopa 40 metriin sekunnissa yltynyt tuuli repi irti kattoja ja puita ja jätti 280 000 kotia sähköttä. Rautatieliikenne seisoi illansuussa koko Etelä- ja Länsi-Ruotsissa.

Sähköyhtiöt ovat ilmoittaneet, että tuhoja päästään korjaamaan vasta aamulla, koska sää on edelleen liian vaarallinen asentajille.

Myrskystä annettiin vakavin säävaroitus ja ihmisiä on kehotettu pysyttelemään sisätiloissa kunnes tuuli on laantunut.

Osa Göteborgin keskustaa oli eristettynä aamulla, koska myrskyn katoilta repimät tiilet ovat vaaraksi ihmisille.

MTV:n Ruotsin kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola pitää tilannetta huolestuttavana

- Esimerkiksi Länsi-Göötanmaan lääninvirasto on antanut ihmisille varoituksen, että pysykää sisällä ja kuunnelkaa radion ja television uutislähetyksiä, sekä Ruotsin ilmatieteenlaitoksen säätiedotuksia. 5000-6000 taloutta on ilman puhelinlinjoja, Piuhola kertoo.

Suomen ilmatieteen laitoksen mukaan voimakkaimmat tuulet jäävät meillä lounaisille merialueille, joten maalla ei ole odotettavissa tuulen aiheuttamia vahinkoja.

Myrsky vaikeuttaa liikennettä

Myrskyn vuoksi satoja junayhteyksiä on jäänyt ajamatta.

-Tämä on pahin liikennekaaos Ruotsin rautateillä vuosikausiin. Emme edes tiedä milloin junaliikenne voidaan jälleen aloittaa, kertoo Sven Rydell Ruotsin valtionrautateiltä.

Myrsky on katkonut sähkölinjoja ja puita kiskojen päälle ja sen lisäksi Göteborgin keskusrautatieasemalta on mennyt sähköt. Junaliikenne on seisonut Göteborgin ja Malmön sekä Göteborgin ja Tukholman välillä.

Myös Ruotsin Tielaitoksella on paljon raivattavaa maanteille kaatuneiden puiden vuoksi. Uddevallan, Älvsborgin ja Juutinrauman sillat suljettiin autoliikenteeltä kokonaan. Juutinrauman sillalle päästettiin ainoastaan junat.

Useita lauttavuoroja on peruttu muun muassa Karlskronan ja Puolan Gdynian sekä Fredrikshamnin ja Oslon välillä.

Göteborgin lentokentältä katkesivat aamulla sähköt. Osa lentokenttärakennuksen valoista sammui ja jonot pitenivät matkustajahallissa, koska lentoaseman tietokoneet pimenivät yli tunniksi.

Myrskyn ennustetaan etenevän Länsi-Ruotsista Taalainmaalle ja Värmlantiin.

(MTV3-STT-TV4-SVT-TT-Expressen-Aftonbladet)

Lue myös:

    Uusimmat