Ruotsin Systembolaget alentaisi alkoholiveroa

Ruotsin Alkon eli Systembolagetin johtaja Anitra Steen toivoo myös Ruotsin laskevan alkoholiveroa. Hän harmittelee, etteivät Suomi ja Ruotsi yhdistäneet voimiaan yhtenäisen alkoliveron löytymiseksi.

Systembolagetin pääkonttorissa Tukholmassa seurataan myyntilukuja entistä tarkemmin. Systembolagetin johtaja Anitra Steen harmittelee alkoholintuonnin lisääntymistä Suomesta.

- Mielestäni tämä ei ole hyvä kehitys. Ruotsalaisten juoman alkoholin tulisi myös olla ostettu meiltä. Näin olisi parasta, Steen sanoo.

Systembolaget kertoo Pohjois-Ruotsin myyntiluvuista vasta ensi kuussa. Steen kuitenkin myöntää, että laskua on tullut. Haaparannan Systembolagetista kerrotaan myynnin tippuneen tässä kuussa 35 prosenttia.

- Mielestäni olisi ollut erittäin hyvä, jos esimerkiksi Suomi ja Ruotsi olisivat kyenneet yhteistyöhön keskusteluissa EU:n komissin kanssa. Siten olisi voitu etsiä edellytyksiä löytää yksimielinen taso alkoholiveroon, Steen linjaa.

Etelä-Ruotissa Skånessa juodusta alkoholista vain 30 prosenttia on peräisin Systembolagetin hyllyltä. Helsingborgissa työntekijöitä joudutaan jo irtisanomaan vähentyneen myynnin vuoksi.

Steen ei kuitenkaan pidä alkoholiveron alentamista yksiselitteisenä asiana.

- Kysymykseen on hyvin vaikea vastata kyllä tai ei. Tässä täytyy huomioida niin monta tekijää. Olen jo aiemmin sanonut, että sitä olisi hyvä kokeilla, hän toteaa.

Steen ymmärtää samalla politiikkojen huolen kansan terveydestä.

- Ruotsissa juodaan tällä hetkellä yli kymmenen litraa henkeä kohti. Se on suunnaton määrä alkoholia. Se on korkein kulutus mitä meillä on ollut sataan vuoteen.

Ymmärrystä politikkoihin lienee lisännyt se, että Anitra Steenin aviomies on Ruotsin pääministeri Göran Persson.

- Puhun mieheni kanssa useista kysymyksistä, mutta kun kyse on alkoholiverosta, puhun sosiaali- ja valtiovarainministerin kanssa, Sten kuvaa.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 21.03.2004)

Lue myös:

    Uusimmat