Ruotsin Seko pyysi poliisia tutkimaan Tallink-pomojen törttöilyn

Tallinkin hallituksen puheenjohtaja on aiemmin kertonut, että taannoinen Silja Symphonylla sattunut jupakka olisi loppuun käsitelty. Ruotsalainen ammattiliitto Seko on toista mieltä.

Ruotsin merimiehiä edustava ammattiliitto Seko on jättänyt Ruotsin poliisille tutkintapyynnön Tallinkin johtajien törttöilystä Silja Symphonylla. Seko on esittänyt myös 150 000 kruunun (16 500 euron) vahingonkorvausvaatimuksen.

-Jätämme tänään tutkintapyynnön poliisille Silja Symphonyn tapahtumista. Sitten on poliisin asia päättää, aloittavatko he esitutkinnan vai mitä he tekevät, Seko-ammattiliiton puheenjohtaja Janne Rude'n kertoo.

Tallinkin hallituksen puheenjohtaja Enn Pant on aiemmin kertonut, että taannoinen Silja Symphonylla sattunut jupakka olisi loppuun käsitelty. Ruotsalainen ammattiliitto Seko on toista mieltä. Vaikka Tallinkin johto on pyytänyt risteilytörttöilyään anteeksi laivan henkilökunnalta, asia ei ole vielä pois päiväjärjestyksestä.

-Emme ole sopineet vielä mistään. Olemme tavanneet Tallinkin edustajat ja nyt alamme käydä vahingonkorvausneuvotteluja, Kööpenhaminasta työmatkalta tavattu Rude'n kertoi.

-Vaadimme vahingonkorvauksia seitsemälle Silja Symphonyn työntekijälle, yhteensä 150 000 Ruotsin kruunua. Haluamme käydä asian läpi alusta alkaen sääntökirjojen mukaisesti, Rude'n painotti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat