Ruotsin Sanomat lakkasi ilmestymästä

Ruotsin Sanomien virallinen levikki oli viime vuonna 3100, kun lehden tavoitteena oli vähintään 5000:n levikki.

Ruotsissa konkurssiin haettu suomenkielinen päivälehti Ruotsin Sanomat ei ilmesty enää huomenna.

Konkurssipesän hoitaja etsii kuitenkin lehdelle uutta julkaisijaa vielä huhtikuun ajan, kertoo Ruotsin Sanomien päätoimittaja ja sitä julkaisseen yhtiön omistaja Jukka Tuurala.

Ruotsin Sanomien lukijoille kerrottiin tilanteesta tänään ilmestyneessä, vain nelisivuisessa lehdessä.

Tuurala haki lehteä julkaisseen Tidnings AB Viikkoviesti -yhtiön konkurssiin viime viikolla itse. Tuolloin lehden toiminnalle oli luvassa jatkaja, mutta kyseinen taho perui asiaa koskeneen tarjouksensa tämän viikon tiistaina, Tuurala kertoi. Uutta jatkajaa lehdelle ei Tuuralan tiedossa ole.

Viitenä päivänä viikossa ilmestynyt Ruotsin Sanomat syntyi toissa vuoden syyskuun alussa, kun kerran viikossa ilmestynyt suomenkielinen Viikkoviesti muuttui päivälehdeksi. Lehti kaatui lähinnä tilaajien puutteeseen. Ruotsin Sanomien virallinen levikki oli viime vuonna 3100, kun lehden tavoitteena oli vähintään 5000:n levikki.

Tuuralan mukaan lehdessä on ollut 16-17 kokopäiväistä työntekijää. Kaikkiaan Ruotsin Sanomien tekoon on hänen mukaansa avustajat mukaan lukien osallistunut yli 50 ihmistä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat