Mainos

Ruotsin puolustusuudistus menossa läpi valtiopäivillä

Ruotsin hallitus ja sen yhteistyöpuolueet pääsivät sopuun tulevien vuosien puolustuspoliittisista linjauksista. Valtiopäivät äänestää puolustuspaketista huomenna.

Ruotsin lähivuosien puolustuslinjauksista syntyi tänään sopu hallituksen ja sen yhteistyöpuolueiden muodostaman ryhmittymän sisällä, kun hallituspuolue sosiaalidemokraatit pääsi vasemmistopuolueen kanssa kompromissiin Arvidsjaurin varuskunnan tulevaisuudesta. Nyt Ruotsin valtiopäivät hyväksynee esitetyn puolustuspäätöksen.

Valtiopäivien oli alun perin määrä äänestää puolustuspolitiikkaa sekä puolustuksen rahoitusta ja organisointia koskevasta puolustuspäätöksestä tänään. Arvidsjaur-sovun synnyttyä äänestys siirtyy huomiselle, sillä sopimus on ensin lähetettävä puolustusvaliokunnalle lisättäväksi puolustuspäätöstä koskevaan esitykseen.

Vielä aamulla koko puolustuspäätöksen kohtalo oli epäselvä, sillä joukko vasemmistopuolueen valtiopäiväedustajia oli ilmoittanut, että he saattavat äänestää hallituksen esitystä vastaan. Tällöin hallituksella ei olisi ollut riittävää enemmistöä esityksensä takana. Vasemmistopuolue kannatti hallituksen puolustusesitystä muuten, mutta vastusti siihen kuuluvaa Arvidsjaurin jääkärirykmentti K4:n lakkauttamista sekä vaati selvitystä puolustusvoimien helikopteritoiminnasta.

Hallituksen ja yhteistyöpuolueiden neuvotteluissa tänään päädyttiin ratkaisuun, että K4 lakkautetaan, mutta Arvidsjaurissa säilyy sotilaallista toimintaa ja suunnilleen nykyinen määrä työpaikkoja. Sopu tarkoittanee sitä, että lähes koko vasemmistopuolueen valtiopäiväryhmä asettuu huomenna hallituksen puolustusesityksen taakse, jolloin esitys menisi läpi reilulla enemmistöllä. Esitystä kannattaa myös ympäristöpuolue. Neljä porvaripuoluetta vastustaa.

- Kun asia tulee huomenna (torstaina) takaisin puolustusvaliokunnasta, meillä on sopu sosiaalidemokraattien, vasemmistopuolueen ja ympäristöpuolueen kesken. Silloin äänestämme samaa aloitetta. Vain kaksi edustajaa ovat ilmoittaneet, etteivät aio tehdä niin, kertoi vasemmistopuolueen tiedotuspäällikkö Wiwi-Anne Johansson.

Puolustuspäätöksellä valtiopäivät linjaa Ruotsin puolustuksen suuntaviivoja ja rahoitusta seuraaville kolmelle vuodelle sekä päättää muun muassa joukko-osastojen sijoittelusta. Hallitus on esittänyt, että puolustusmenoja vähennetään asteittain siten, että vuoden 2007 loppuun mennessä vuotuiset menot laskevat kolmella miljardilla kruunulla. Resursseja siirretään Ruotsin aluepuolustuksesta etenkin kansainvälisiin kriisinhallintatoimiin. Esitykseen sisältyy useiden varuskuntien lakkauttamisia ja mittavia henkilöstövähennyksiä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.