Ruotsin prinssi Alexander täyttää kaksi vuotta – sulattaa sydämet tuoreissa kuvissa

Ruotsin prinssi Alexander täyttää kaksi vuotta 0:20

Prinssi Carl-Philipin ja prinsessa Sofian esikoisesta on varttunut melkoinen hurmuri. 

Prinssi Carl-Philipin ja prinsessa Sofian ensimmäinen lapsi, keväällä 2016 syntynyt prinssi Alexander, juhlii tänään torstaina toista syntymäpäiväänsä. 

Merkkipäivän kunniaksi hovi julkaisi tuoreita kuvia pikkuprinssistä. Kuvissa nappisilmäinen hurmuri tutkii uteliaana ympäristöään. Hovin tiedottaja Margareta Thorgren kertoo Expressenille, että kuvat otettiin viime viikolla Tukholman kuninkaanlinnan pihalla. 

Thorgren kertoo, että pikkukuninkaallisten syntymäpäivät herättävät runsaasti kiinnostusta perheen faneissa.

– On ihanaa, että meillä on pieniä prinssejä ja prinsessoja, jotka kasvavat vuosi vuodelta. Heidän kuulumisensa kiinnostaa ihmisiä kovasti ja monet lähettävät onnitteluja kirjeitse, soittamalla ja sosiaalisessa mediassa, Thorgren iloitsee.

Vuosien aikana Alexanderista on kasvanut myös isoveli, sillä perheeseen syntyi toinen lapsi, prinssi Gabriel, elokuussa 2017. 

Katso tuoreet kuvat prinssi Alexanderista videolta artikkelin yläosasta!

Lue myös:

    Uusimmat