Ruotsin poliisi pitää USA:n al-Qaida-epäiltyä vapaana miehenä

Ruotsin turvallisuuspoliisista kerrotaan, että heillä ei ole mitään vaatimuksia eilen Yhdysvalloissa vapautettua ruotsalaista al-Qaida-epäiltyä kohtaan. Yhdysvallat puolestaan sanoo saaneensa turvatakeet Ruotsilta, ettei al-Qaida epäilty aiheuta enää uhkaa maalle.

25-vuotiaan Mehdi-Muhammed Ghezalin piina alkoi Afganistanin ja Pakistanin rajalta kaksi ja puoli vuotta sitten. Hänet pidätettiin Yhdysvaltain terroristijahdissa ja vietiin Kuubaan Yhdysvaltain tukikohtaan Guantanamoon.

Yhdysvallat epäili suomalais-algerialaista Ruotsin kansalaista al-Qaida-yhteyksistä.

Ruotsin hallitus on vaatinut alusta lähtien, että Yhdysvallat nostaa syytteen Ghezalia vastaan - tai vapauttaa hänet. Syytettä ei koskaan tullut.

Ei ole selvää, miksi Yhdysvallat katsoi nyt aiheelliseksi vapauttaa Ghezalin. Toista sataa pidätettyä on vapautettu sillä perusteella, että Yhdysvallat ei pidä heitä enää uhkana.

Ghezali lennätettiin eilen Kuubasta Ruotsiin. Hänen isänsä on sanonut, että hänen poikansa ei ollut Afganistanissa aseopissa vaan koraanikoulussa.

Hän on yrittänyt vaikuttaa Ruotsin hallitukseen syömälakoilla, mutta ensi kommenteissaan isä oli vain iloinen poikansa kotiinpaluusta.

Ghezalin asianajaja sanoo, että Ruotsin hallitus ei ollut kyllin tiukka Yhdysvaltoja kohtaan ja pohtii, voisiko Ruotsin panna vastuuseen kahden ja puolen vuoden koettelemuksista vankileirillä.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 09.07.2004)

Lue myös:

    Uusimmat