Ruotsin peruskoululaisten osaaminen heikentynyt

Ruotsin peruskoululaisilla menee huonosti koulussa. Oppisuoritukset ovat heikkenemässä, ja varsinkin matikassa ja luonnontieteissä on tapahtunut taantumista viiden vuoden aikana. Syynä ei ole suinkaan lasten tyhmentyminen, vaan jäljet johtavat lähinnä määrärahaleikkauksiin.

Ruotsin peruskoulua on viime vuosikymmeninä uudistettu useaan otteeseen. Tavoitteena on ollut oppilaiden tietojen lisääminen ja opetustilanteen tehostaminen, mutta samalla on haluttu myös pienentää koulustressiä - niinpä esimerkiksi todistuksia ja kokeiden arvosanoja on vähennetty.

Tuore tutkimus osoittaa, että Ruotsin peruskoululaiset pärjäävät kansainvälisessä vertailussa hyvin varsinkin englannin kielen taidoissa. Mutta vertailu matematiikassa ja luonnontieteissä ei enää olekaan Ruotsin kannalta mairitteleva. Yksinkertaisetkin laskutehtävät osoittautuivat monille hankaliksi, ja esimerkiksi vain puolet viidesluokkalaista osasi kirjoittaa määreen "puolitoistaa miljoonaa" numeroin.

Yhdeksäsluokkalaisille tuotti vaikeuksia ymmärtää esimerkiksi tekstiä, jossa kerrottiin tulevista opintolinjoista. Energiaan liittyvät kysymykset olivat monille oppilaille varsin vieraita. Ja kun viides- ja yhdeksäsluokkalaisille esitettiin samoja kysymyksiä, kävi ilmi, että osa yhdeksäsluokkalaisistakaan ei niistä selvinnyt.

Tulokset ovat kova isku Ruotsin koulupolitiikalle, jota on monesti syytetty tasapäistämisestä ja lepsuudesta. Pahinta on oppitulosten suunta: vielä viisi vuotta sitten peruskoulunsa päättävistä 13:lla prosentilla ei ollut edes perustietoja matematiikassa. Nyt määrä on noussut 18:aan prosenttiin. Kehnojen perustietojen takia työmarkkinoiden sivuraiteille joutuvien määrä on siis kasvussa, ja yhtenä syynä pidetään opetusmäärärahojen leikkauksia. Nyt tarvitaan erityispanostusta heikoimmille, sanoo opetusministeri Ylva Johansson.

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat