Ruotsin naissotilaiden työpaikat vaarassa

Ruotsin valtiopäivät äänestää huomenna puolustusmenojen leikkauksista. Toteutuessaan ne leikkaavat varsinkin naisupseereiden pestejä.

Ruotsin puolustusvoimissa säästetään nyt niin tehokkaasti, että samalla lakaistaan naiset armejasta. Potkut uhkaavat ensi vuonna noin tuhatta upseeria, ja naisiin irtisanomispaineet kohdistuvat kolminkertaisesti miehiin verrattuna.

Ruotsin valtiopäivät äänestää huomenna hallituksen puolustusmenojen leikkauksia koskevasta kiistellystä esityksestä.

Esimerkiksi Vaxholmin rykmentissä potkut uhkaavat kahta kolmesta naisupseerista samalla, kun sotilastoimintaa ollaan siirtämässä muualle. Viimeisinä sisään tulleet joutuvat lain mukaan lähtemään ensimmäisinä. Näin moni Ruotsin 450 naisupseerista joutuu jättämään työpaikkansa puolustusvoimissa.

- Rekrytointi jatkuu näillä näkymin vasta vuonna 2008, jolloin puolustusvoimiin ei ole tullut naisia neljään vuoteen. Tuolloin ei ole myöskään esikuvia niille, jotka mahdollisesti hakevat vuonna 2008. Menee siis 10-20 vuotta ennen kuin meitä taas on 4 prosenttia, ja silloin tähän on mennyt kaikkiaan 35 vuotta. Emme ole edenneet mihinkään, siltä tuntuu. Toinen asia on, että ulkomaantehtävissä tarvitaan naisupseereita puhumaan paikallisten naisten kanssa. Tähän tulee suuri muuton meidän kadotessamme, tuskailee majuri Kristina Swaan Vaxholmin rykmentistä.

Valtiopäivät äänestää demarihallituksen kiistellystä puolustusesityksestä tulevalle kolmelle vuodelle huomenna. Tuhannet työpaikat katoavat ja rykmenttejä karsitaan ja siirretään.

- Mielestäni he tulevat tekemään tässä erittäin kummallisen päätöksen. Näin hyvän rykmentin siirtäminen toiselle paikkakunnalle ilman, että pätevyys ja hyvät upseerit seuraavat perässä johtaa mielestäni siihen, etteivät varusmiehet saa yhtä hyvää koulutusta, sanoo puolestaan luutnantti Annika Johansson.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 14.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat