Ruotsin maatalousministeri kieltäisi minkintarhauksen

Ruotsin maatalousministeri Margareta Winberg haluaa kieltää minkintarhauksen Ruotsissa. Hänen mielestään turkiseläinten kasvattaminen on eettisesti väärin.

Winberg saattaa saada tukea asialleen Ruotsin Sosiaalidemokraattien piakkoin pidettävässä puoluekokouksessa. Mikäli Ruotsin sosiaalidemokraatit ajavat tarhauskieltoa, keskustelu kiihtyy myös muissa EU-maissa, etenkin Suomessa.

Turkistarhaus on jakamassa EU-maat kahteen eri leiriin. Tarhoja ei ole ollut enää useaan vuoteen Itävallassa eikä Hessenin osavaltiossa Saksassa. Myös Britannia on päättänyt sulkea tarhat. Hollanti on jo kieltänyt ketut ja parhaillaan tämä merkittävä minkkientuottajamaa käsitelee lakia minkkitarhojen lopettamisesta.

Sen sijaan Suomi ja monet muut maat, mm.Tanska, Espanja, Italia, Ranska, Espanja ja Kreikka ovat protestoineet EU-kumppaniensa tarhauskieltoja.

Ruotsissa Ympäristö- ja Vasemmistopuolue vastustavat minkkitarhoja. Jos hallituspuolue demarit liittyy joukkoon, kielto on helppo saada läpi maan parlamentissa.

Suomessa Turkiseläinten kasvattajainliitto on jo ehtinyt hermostua ruotsalaisministerin kannanotosta. Liitto paheksuu erityisesti sitä, että ministeri ei noudattanut EU:n Komission vetoomusta. Komissio on toivonut, että jäsenmaat lukisivat ensin joulukuussa julkaistavan turkiseläinten elinoloja koskevan raportin ja muovaisivat mielipiteensä vasta sitten. Tuottajat eivät ymmärrä myöskään ministerin puhetta eettisistä perusteista.

Suomalaiset turkisten vastustajat taas toivovat, että naapurimaassa käytävän keskustelu vaikuttaisi meilläkin. Suurin toivo laitetaan kuitenkin valmisteilla olevaan turkistarhauksen reunaehtoja säätävään EU-direktiiviin.

Suomessa ainoastaan Vihreät ovat ottaneet kielteisen kannan turkistarhaukseen. Asia on Suomessa paljon arempi kuin Ruotsissa, koska tarhaus on meillä selvästi tärkeämpi elinkeino. Siinä missä Ruosti myy vuosittain noin miljoonaa minkinnahkaa, Suomi tuottaa niitä kaksi miljoonaa. Suomelle kettu on vielä minkkiäkin tärkeämpi tuote: Suomi kasvattaa kaksi kolmasosaa maailmalla myytävistä siniketun nahoista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat