Ruotsin LO sai ensimmäisen naispuheenjohtajan

Ruotsin ammattijärjestöjen keskusliitto LO on saanut ensimmäisen naispuheenjohtajansa. LO:n kongressi valitsi tänään yksimielisesti järjestön johtoon Wanja Lundby-Wedinin.

47-vuotias Lundby-Wedin on vuonna 1898 perustetun LO:n 13. puheenjohtaja. Valintansa jälkeen Lundby-Wedin sanoi, että keskusjärjestön lähivuosien suurimmat haasteet liittyvät palkkaneuvotteluihin, jäsenistön vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen ja työympäristöön. Hän peräänkuulutti palkansaajille reaalipalkkojen korotuksia, jotka eivät kuitenkaan saisi vaarantaa Ruotsin kilpailukykyä.

Uusi puheenjohtaja painotti, ettei ole toivottavaa, että muutamat työmarkkinoiden erikoisryhmät onnistuvat saamaan itselleen huomattavan suuret palkankorotukset. Tämä saattaa horjuttaa työmarkkinoiden vakautta, uusi puheenjohtaja arvioi.

Linjanvetonaan Lundby-Wedin sanoi pyrkivänsä siihen, että keskusjärjestön aseman säilyy vahvana ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Uusi puheenjohtaja on tunnettu melkoisen ronskista kielenkäytöstä ja hän osaa myös osoittaa avoimesti tunteitaan. Tästä saatiin ensimakua jo tänään, kun häneltä kysyttiin, kieliikö naisen valinta LO:n johtoon keskusjärjestön aseman heikentymisestä.

-No ei todellakaan. Minun pitäisi oikeastaan raivostua (tästä kysymyksestä), ja kyllä minä raivostunkin, hän sanaili. Lundby-Wedin vakuutti, että LO:n jäsenistö päättää siitä, jatkaako keskusjärjestö tiivistä yhteistyötä Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen kanssa. Hän tosin tunnustautui itse kannattavansa läheistä yhteistyötä puolueen kanssa, mistä on saatu hyviä kokemuksia muun muassa taistelussa työttömyyttä vastaan.
(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat