Ruotsin kuninkaalliset ihastuttivat Oulussa

Ruotsin kuninkaalliset "hullaannuttivat" myös oululaiset. Yksistään kaupungintalon ympäristöön kerääntyi tänään poliisin arvion mukaan 6 000 ihmistä. Suomen ja Ruotsin pienoislippuja heiluttavia koululaisryhmiä ja myös muita "kuningasmielisiä" oli solkenaan mm. lentokentältä kaupunkiin johtavan tien varressa.

Presidentti Martti Ahtisaari oli entisenä oululaisena silminnähden ylpeä valtavasta yleisömenestyksestä. Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia lensivät presidentti Ahtisaaren ja rouva Eeva Ahtisaaren seurassa Helsingistä Ouluun Finnairin erikoislennolla. Kruununprinsessa Victorialle annettiin "kyytiä" ilmavoimien Lear Jet -koneella.

Hallitsija ja kruununperillinen eivät koskaan lennä samalla koneella. Ilmavoimien kone lensi välillä varsin lähellä matkustajakonetta; ehdoton turvaraja onkin vain 50 metriä.

Madetojan musiikkia ja omat sykemittarit

Oulussa korkeat vieraat tutustuivat ensin musiikkikeskukseen. Siellä kuunneltiin Leevi Madetojan musiikkia, jota esitti Oulun kaupunginorkesteri kapellimestarinaan Arvo Volmer. Ruotsin kuningas on nyt 21. Oulu-mitalin haltija. Aiemmin mitalin ovat saaneet mm. Nepalin kuningas Birendra Bir Bikram Shah Dev, pääsihteeri M.S. Gorbatshov ja presidentti Ahtisaari.

Mitalin lisäksi kuningas sai kotiinviemiseksi henkilökohtaisen sykemittarin. Sellaisen omistavat nyt myös kuningatar Silvia ja kruununprinsessa Viktoria sekä presidentti ja rouva Ahtisaari.

Korkeat vieraat kävivät yhdessä myös Oulun yliopistossa, jonka toimintaa esitteli rehtori Lauri Lajunen. Yliopiston biotekniikan alasta kertoi professori Pihlajaniemi, joka on tunnettu kollageenitutkija. Hän sai kaksi vuotta sitten arvostetun Anders Jahre -palkinnon. Teknologiakylässä kuningas, kruununprinsessa ja Suomen valtionpäämies perehtyivät mm. Nokian matkapuhelinten tutkimus- ja kehittämisyksikköön.

Muikut, riekot ja variksenmarjat

Rouvat vierailivat Oulun ruotsalaisessa yksityiskoulussa ja kuuntelivat rehtori Claes-Håkan Wiklundin puheen lisäksi tokaluokkalaisen Jani Haapsaaren haitarinsoittoa. Ennen lounasta heille esiteltiin vielä Hopean hohdetta -näyttely Pohjois-Pohjanmaan museossa. Ohjelmassa oli piipahdus myös Oulussa syntyneen runoilija Frans Michael Franzenin patsaalla. 1700-luvulla syntynyt runoilija toimi Ruotsissa mm. Härnösandin piispana.

Kaupungintalon lounaalla nautittiin muikunmätiä hyytelössä, paistettua riekonrintaa ja variksenmarjakastiketta sekä männynsiementorttua lakkasoseen kera.

Oulusta rapuillallisille Naantalin Kultarantaan

Valtiovierailun virallinen osuus päättyi iltapäivällä Oulussa, jossa kuninkaallisen perheen jäsenet isäntineen saateltiin matkaan sotilassoittokunnan sävelin. Oulusta lennettiin Turkuun ja sieltä tie vei presidentin kesäasunnolle Kultarantaan. Siellä nautittiin rapuillalliset elokuun kuutamossa.

Korkeat vieraat yöpyivät Nesteen vierasmajalla Naantalissa. Huomenna aamupäivällä valtiovieraat käyvät vielä Kultarannassa jäähyväiskäynnillä.

Ruotsin kuningaspari lähtee Turusta erikoislennolla Tukholmaan keskipäivällä. Kuningatar Silvia kiirehtii vielä kaupungissa menossa olevan lapsipornoa vastustavan kansainvälisen konferenssin päätöstilaisuuteen. Kruununprinsessa Victoria matkustaa kotiin näillä näkymin SAS:n vuorokoneella.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat