Ruotsin keskuspankille tunnustusta kansainväliseltä valuuttarahastolta

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan Ruotsin talous osoittaa nykyistä nopeamman kasvun merkkejä.

Ruotsin keskuspankki, Riksbanken, sai eilen tunnustusta siitä, että sen toimien ansiosta inflaatio on painettu ennätyksellisen alas. Ruotsin taloudellinen tilanne on kansainvälisen valuuttarahaston mukaan tasapainossa.

Ruotsin taloutta valottaneessa raportissa kehotettiin Ruotsia kuitenkin uudistamaan verotusta. Valuuttarahaston mukaan verotus ja työttömyys ovat merkittävimpiä Ruotsin taloutta kiusaavia ongelmia. Ankara verotus estää talouden kasvua muun muassa siten, etteivät yksityiset halua palkata työntekijöitä.

Kansainvälisen valuuttarahaston asiantuntijat uskovat, että Ruotsin bruttokansantuote nousee kolme prosenttiyksikköä ensi vuonna. Inflaation IMF odottaa nousevan yhden prosenttiyksikön. Yhteenvetoraportin mukaan työttömyys laskee todennäköisesti 0,7 prosenttia eli Ruotsin työttömyysprosentti olisi ensi vuonna 12,1.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat