Ruotsin johtopoliitikot huolissaan Suomen vaalituloksesta

Ruotsin monet johtavat poliitikot ja päämedia ottaneet vastaan Suomen vaalituloksen tyrmistyneinä. Ulkoministeri Carl Bildt on huolissaan perussuomalaisten vaalimenestyksestä eilisissä eduskuntavaaleissa.

—Ruotsin näkökulmasta huolta aiheuttavat erityisesti ne äänenpainot, joita on puolueen taholta kuultu vähemmistökielestä ruotsista. Kyse ei ole pelkästään maan kaksikielisyyden kunnioittamisesta, vaan myös tärkeästä ovesta muuhun Pohjolaan, mikä on historiallisesti ollut niin merkittävä Suomelle, Bildt kirjoittaa blogissaan.

Hänen mielestään Suomi joka kääntää selkänsä sekä Pohjolalle että Euroopalle, muuttuu toisenlaiseksi maaksi.

—Tässä vaiheessa ei kuitenkaan vielä usko, että näin käy. Muilla suurilla puolueilla on selkeä linja näissä tärkeissä kysymyksissä, Bildt arvioi.

Mutta sosiaalidemokraattinen oppositiojohtaja Håkan Juholt myös ymmärtää, miksi Suomessa kävi näin:

—Tämä ilmentää sitä, että ihmiset kokevat epäoikeudenmukaisuutta, voimattomuutta ja pelkoa siitä, toimiiko yhteiskunta ylipäätään tulevaisuudessa. Pelätään, että olot muuttuvat jatkossa huonommiksi kuin ne olivat ennen. Ihmiset etsivät nopeita ratkaisuja ja helppoja viestejä. Ymmärrän heitä.

(MTV3 - STT)

Katso Seitsemän uutisten juttu (18.4.2011)

Lue myös:

    Uusimmat