Ruotsin hallituspuolueet haluavat lapset kouluun 6-vuotiaina

Pakollinen peruskoulu kestäisi tällöin kymmenen vuotta. Ainoastaan kristillisdemokraatit vastustavat ajatusta.

Ruotsin porvarilliset puolueet haluavat, että lapset aloittavat koulunkäynnin jo 6-vuotiaina.

Maltillinen kokoomus ja keskustapuolue ovat asettuneet kannattamaan koulu-uudistusta, kertoo Svenska Dagbladet verkkosivuillaan. Hallituskoalitioon kuuluva kansanpuolue on ajanut hanketta jo kymmenisen vuotta. Ainoastaan kristillisdemokraatit vastustavat ajatusta.

Kansanpuoluetta edustava kouluministeri Jan Björklund on tyytyväinen hankkeen saamasta lisätuesta. Hän uskoo uudistuksen läpimenoon.

-Ruotsissa koulu aloitetaan viimeisenä koko maailmassa, eikä ole olemassa mitään järjellistä syytä uskoa, että juuri ruotsalaislapsista tulisi koulukypsiä myöhemmin kuin kaikista muista.

Keskustapuolueen johtoon kuuluva Sofia Larsen ei näe uudistuksessa suuria muutoksia nykyiseen järjestelmään verrattuna.

-Kyse ei ole dramaattisesta muutoksesta, vaan paremminkin siinä selvennetään koulun tehtävää tiedonantajana, hän sanoo ja lisää esikoulun olevan hieman epämääräinen järjestelmä.

Vasemmistopuolue ei lämpene ehdotukselle. Puolueen koulutusasioista vastaava Rossana Dinamarca ei halua, että lapset joutuvat koulunpenkille jo 6-vuotiaina. Hänen mielestään esikoulu on oikea paikka niin nuorille lapsille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat