Ruotsin hallitus: Telia etsii uutta yhteistyökumppania

Ruotsin elinkeinoministeri kertoo Telian etsiskelevän uutta pohjoismaista yhteistyökumppania. Telia on käynyt neuvotteluja ainakin taskalaisen Televerket-yhtiön kanssa.

Soneran kanssa fuusioituva Telia etsii uutta pohjoismaista kumppania, kertoo Ruotsin elinkeinoministeri Björn Rosengren Finans Vision -lehdessä. Eräänä vaihtoehtona väläytetään entistä tanskalaista valtion yhtiötä Televerketiä, jonka kanssa fuusioitumisen Rosengren toivoisi olevan mahdollista kolmen vuoden sisällä.

-En uskalla sanoa, että sen varaan voisi laskea. Uskon kuitenkin, että sekä Telialle että Soneralle olisi hyväksi vielä yksi pohjoismainen fuusio. Luulen myös, että se olisi asiakkaiden etu, toteaa Rosengren.

-Asiasta on käyty neuvotteluja jo aika pitkän aikaa, ja niitä jatketaan. Neuvotteluissa on ollut hyviä ja huonoja hetkiä, kuten aina, mutta kiinnostus on suurta, Rosengren sanoo.

Hän kertoo myös uskovansa, että parhaillaan menossa oleva fuusio voidaan toteutetaan ilman, että Telia korottaisi ostotarjoustaan Sonerasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat