Ruotsin hallituksen kannatus on romahtanut

Professori Sören Holmberg Göteborgin yliopistosta pitää kiistaa työttömyyskorvausten heikentämisestä suurimpana syynä Ruotsin hallituksen suosion murenemiseen.

Ruotsin porvarillisen hallituksen alkutaival on mielipidemittausten valossa ollut painajaismainen. Mikään aiempi hallitus ei ole menettänyt niin paljon kannatustaan sadan ensimmäisen päivän aikana kuin Fredrik Reinfeldtin johtama nykyministeristö.

Syyskuun vaaleissa porvarillinen rintama sai yli 48 prosenttia äänistä. Tässä kuussa suosio on enää runsaat 42 prosenttia, käy ilmi tutkimuslaitos Sifon tekemässä mittauksessa, jonka tulokset julkaistiin sunnuntaina.

- Reinfeldtin hallitus on tehnyt uuden pohjanoteerauksen, totesi valtiotieteiden professori Sören Holmberg Göteborgin yliopistosta.

Aiempi kannatuksen murenemisennätys oli Holmbergin mukaan vuodelta 1974, jolloin sosiaalidemokraatit jatkoivat hallitusvastuussa syyskuussa 1973 pidettyjen vaalien jälkeen. Silloin hallituksen kannatus hiipui runsaat 3 prosenttiyksikköä ensimmäisten sadan päivän aikana.

Toisen tutkimuslaitoksen Synnovate Temon mittauksen mukaan porvaririntama saisi nyt 44,4 prosenttia äänistä.

Sosiaalidemokraatit, vasemmistopuolue ja vihreät saivat Sifon tekemässä tutkimuksessa 53,6 prosentin kannatuksen ja Synnovate Temon mittauksessa 51,8 prosenttia.

Professori Holmberg pitää kiistaa työttömyyskorvausten heikentämisestä suurimpana syynä hallituksen suosion murenemiseen. Myös Reinfeldtin hallituksen ministerikato aivan ensi metreillä vei uskottavuutta uusilta vallanpitäjiltä, katsoo valtiotieteilijä.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat