Ruotsin epäillyn konekaapparin vangitsemista jatkettiin

Lentokonekaappauksen suunnittelusta epäillyn ruotsalaismiehen vangitsemista on jatkettu. Tuomarin mukaan on yhä syytä epäillä, että mies oli aikeissa kaapata koneen.

Lentokonekaappauksen suunnittelemisesta epäillyn ruotsalaismiehen vangitsemista on jatkettu kahdella viikolla.

Tuomari Thomas Wallinin mukaan on yhä syytä epäillä, että mies oli aikeissa kaapata koneen.Vangitsemista jatketaan, koska jutun tutkimukset ovat vielä pahasti kesken ja kuulusteltavia on paljon.

Muslimimiehen epäillään aikoneen kaapata Ryanairin lentokoneen, johon hän oli nousemassa elokuun 29. päivänä Västeråsin lentokentällä. Hänellä oli käsimatkatavaroissaan ase.

Joidenkin tiedustelulähteiden mukaan mies aikoi törmätä lentokoneella Yhdysvaltain suurlähetystöön jossakin Euroopan maassa, mutta Ruotsin poliisi on kiistänyt tiedon. Ruotsin poliisi on kuitenkin myöntänyt olevan mahdollista, että pidätetty mies suunnitteli Ruotsissa ennennäkemättömän mittaluokan rikosta.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat