Ruotsin budjetista alijäämäinen

Ruotsin valtion budjetti näyttää tältä vuodelta 25 miljardin kruunun eli noin vajaan kolmen miljardin euron alijäämää, kertoivat Ruotsin yleisradion uutiset.

Hallituksen budjettiesitys on määrä esitellä maan parlamentille ensi viikolla.

Ruotsin valtion tulo- ja menoarvio on ollut ylijäämäinen vuodesta 1998 lähtien. Radiouutiset ei täsmentänyt lähdettään, mutta yksi syy valtion tulojen supistumiseen on talouskasvun hidastuminen ja sitä kautta valtion vähentyneet verotulot yrityksiltä.

Ruotsin valtiovarainministeri Bosse Ringholm on sanonut aiemmin, että budjettiesitys sisältää myös arvion maan bruttokansantuotteen kasvuarvion alentamisesta. Hallitus esittää nyt noin 1,5-2 prosentin kasvua tälle vuodelle, kun aiempi arvio oli 2,5 prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat