Ruotsiin ei ennenaikaisia vaaleja - syynä sopu opposition kanssa

Ruotsin ennenaikaiset vaalit peruttu 1:31

Ruotsin pääministeri  Stefan Löfvenin mukaan ylimääräisten vaalien järjestäminen ei ole ajankohtaista.

Löfven kertoi tiedotustilaisuudessa, että Ruotsin hallitus on päässyt sopuun opposition kanssa. Löfvenin mukaan porvariopposition kanssa on sovittu siitä, että punavihreän vähemmistöhallituksen budjetti menee läpi eikä siihen ehdoteta valtiopäivillä muutoksia.   

- Olen iloinen sovusta. Tämä mahdollistaa maan hallinnan uudessa tilanteessa. Tämä on yksi tapa osoittaa, että me kannamme vastuumme, Löfven sanoi tiedotustilaisuudessa. 

Niin sanotun "joulukuun sovun" takana ovat hallituksessa olevien sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen lisäksi opposition maltillinen kokoomus, kansanpuolue, keskustapuolue ja kristillisdemokraatit.

Yhteistyötä ei ole tarkoitus tehdä liki kaikilla aloilla vaan nimenomaan eläkeasioissa, energiakysymyksissä ja puolustuspolitiikassa. Sovussa eivät ole mukana ruotsidemokraatit ja vasemmistopuolue.  

Ruotsidemokraatit saivat syyskuun vaaleissa niin paljon ääniä, etteivät perinteiset puolueet pysty muodostamaan enemmistöhallitusta. Nykyisen vähemmistöhallituksen budjetti ei mennyt läpi valtiopäivillä joulukuun alussa, ja Ruotsi ajautui hallituskriisiin.

Ennenaikaisista vaaleista olisi pitänyt päättää tämän kuun aikana, ja ne olisi pidetty maaliskuussa.

Juttua korjattu 27.12.2014 kello 20.36: Juttua korjattu niin, että yhteistyötä ei ole tarkoitus tehdä liki kaikilla aloilla vaan nimenomaan eläkeasioissa, energiakysymyksissä ja puolustuspolitiikassa. 
 

Lue myös:

    Uusimmat