Ruotsidemokraattien kansanedustaja sai lähtöpassit

Ruotsidemokraattien kansanedustaja Lars Isovaara eroaa valtiopäiviltä.

Syynä on aiemmin viikolla syntynyt rasismikohu.

Päihtyneen Isovaaran on kerrottu käyttäytyneen rasistisesti parlamenttirakennuksen maahanmuuttajataustaista vahtimestaria kohtaan.

Välikohtaus liittyi epäiltyyn ryöstöön. Myöhemmin kuitenkin kävi ilmi, että Isovaara oli itse unohtanut laukkunsa ravintolaan.

–Ymmärrän, että minun on käyttäytymiseni jälkeen mahdotonta edustaa puoluetta. Kannan vastuun tapahtuneesta ja pyydän siksi vapautusta tehtävästäni Ruotsin valtiopäivien edustajana, Isovaara sanoi julkisuuteen toimittamassaan lausunnossa.

Ruotsidemokraatit tunnetaan maahanmuuttajavastaisuudesta. Puolueen johtaja Jimmie Åkesson sanoi, että Isovaaran tapaukseen liittyi myös henkilökohtaisia ongelmia, joihin puolue tarjoaa apuaan.

Åkessonin mukaan on kuitenkin selvää, että Isovaara jättää valtiopäivät. Hänen virheikseen on laskettava humalakäyttäytyminen, vahtimestarin loukkaaminen ja harhaanjohtaminen tapahtumien kulusta, Åkesson sanoi.

Isovaara on kotoisin Pohjois-Ruotsista, ja hän oli ensimmäinen pyörätuolia käyttänyt kansanedustaja.

(MTV3 - STT - TT)

Lue myös:

    Uusimmat