Ruotsi torjumassa työuupuneiden sairauslomat

Uusille ohjeille löydy vankkaa tieteellistä pohjaa. Sosiaalivirasto haluaa kuitenkin vielä kuulla muutamia asiantuntijoita, mutta se tuskin viivästyttää uutta käytäntöä.

Ruotsi on siirtymässä uuteen käytäntöön, joka lopettaisi tyystin työelämässä loppuunpalaneiden sairauslomat. Maan sosiaalivirasto on laatinut lääkäreille uuden ohjeistuksen, joka otettaneen käyttöön jo lokakuussa.

Sosiaaliviraston asiantuntijat katsovat, että työssä loppuunpalaneille ei pitäisi määrätä päivääkään sairauslomaa, kirjoittaa ruotsalaislehti Dagens Nyheter.

- Olemme varautuneet siihen, että asiasta nousee häly, sanoo hanketta vetänyt Jan Larsson sosiaalivirastosta.

Nykyään ruotsalaiset burn out -potilaat ovat keskimäärin 119 päivää poissa töistä. Tämä on sosiaaliviraston asiantuntijoiden mukaan täysin väärä linja: sairauslomaa ei heidän mukaan tarvita lainkaan. Ainoastaan unihäiriöistä kärsivät voisivat heidän mukaansa jäädä kotiin korkeintaan kolmeksi viikoksi, minkä jälkeen töihin palattaisiin, ensin osa-aikaisesti.

- Pitkäaikainen sairausloma on harvoin sopiva hoitomuoto, Larsson toteaa. Hänen mukaansa toipilaan olisi kuitenkin kevennettävä työtaakkaansa ja velvoitteitaan sekä työpaikalla että vapaa-aikana.

Larsson myöntää, ettei uusille ohjeille löydy vankkaa tieteellistä pohjaa. Sosiaalivirasto haluaa vielä kuulla muutamia asiantuntijoita, mutta se tuskin viivästyttää uutta käytäntöä.

Hanketta on jo kokeiltu yhdeksässä terveyskeskuksessa eri puolilla Ruotsia. Norrköpingissä kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä.

- Pelkäsimme etukäteen, että kaikki potilaat on pakotettava samaan ruutumalliin, sanoo lääkäri Ingegerd Rahm. Hänen mukaansa uudet ohjeet antavat kuitenkin arveltua enemmän liikkumavaraa hoidosta päätettäessä.

Työuupumuksen lisäksi uudet ohjeet koskevat myös useita muita tauteja ja vaivoja, muun muassa pitkäaikaista särkyä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat