Ruotsi tiukentaa otteita työttömyyshuijareihin

Valtiovarainministerin mukaan väärin perustein maksettu sosiaaliturva peritään takaisin ja väärinkäytöksistä tehdään poliisitutkinta.

Ruotsin valtiovarainministeri Anders Borg on valmis tiukkoihin otteisiin sosiaaliturvan väärinkäyttäjien ja laiskojen työttömien kanssa. Svenska Dagbladetin haastattelussa Borg toteaa, että väärin perustein maksettu sosiaaliturva peritään takaisin ja väärinkäytöksistä tehdään poliisitutkinta.

Ministeri haluaa mahdollisimman pikaisesti voimaan myös Maltillisen Kokoomuksen tavoitteen tiukemmista otteista työttömyysturvan väärinkäyttäjien kanssa. Työtön, joka ei aktiivisesti etsi uutta työtä voisi menettää työttömyyspäivärahansa, korkeimmillaan 680 kruunua päivässä. Borg vertaa mallia samantapaiseksi kuin autoilijoiden parkkisakot.

- Kokemukset Tanskasta, Hollannista, Sveitsistä ja Englannista osoittavat, että useimmat reagoivat jo siihen että heitä varoitetaan. Jos sanoo, että "nyt sinun on tosissaan etsittävä työtä, muutoin tulee parkkisakko", sillä on merkittävä vaikutus työllistymishaluihin.

Anders Borgin mukaan monet eivät noudata työttömyysturvan pelisääntöjä.

- Osissa Ruotsia noin 50 prosenttia työttömistä ei ole etsinyt uutta työtä. Jo nyt työtön, joka ei ole riittävän aktiivinen, voidaan erottaa työttömyyskassasta. Näitä toimenpiteitä käytetään harvoin.

- Se on kova rangaistus, arvioi Borg.

Hallitus toivoo, että pienempi, päiväsakkotyyppinen rangaistus johtaisi siihen, että työnvälitys useammin käyttäisi mahdollisuuksiaan sakottaa ja sitä kautta työttömien aktiivisuus työn etsimisessä lisääntyisi. Kovemmat otteet työttömyyskassan huijauksissa ja sairausvakuutuksissa voivat tuoda valtionkassaan 2 miljardia kruunua ensi vuonna.

- On ilmiselvää, että systemaattisesti sosiaaliturvaa väärinkäyttäviä ihmisiä valitettavasti on, toteaa Anders Borg.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat