Ruotsi: Suomen otettava enemmän pakolaisia Irakista

Ruotsi ottaa vastaan yli puolet EU:hun tulevista irakilaispakolaisista. Irakista Suomeen hakeneiden pakolaisten määrä on laskussa.

Ruotsi haluaa Suomen ja muiden EU-maiden ottavan vastaan enemmän Irakin pakolaisia.

Eurooppa-ministeri Cecilia Malmström pahoitteli eilen Brysselissä, että osa EU-maista ei näytä ottavan Irakista pakolaisia käytännössä lainkaan. Hän mainitsi ruotsalaistoimittajille esimerkkinä nimenomaan Suomen sekä osan Itä-Euroopan maista.

Ruotsi ottaa tällä hetkellä yksin vastaan yli puolet EU:hun saapuvista irakilaisista turvapaikanhakijoista. Malmströmin mukaan solidaarisuuden pitäisi jakaantua Euroopassa tasaisemmin.

Viime vuonna yli 9000 irakilaista haki turvapaikkaa Ruotsista. Määrän odotetaan entisestään kasvavan tänä vuonna. Hakemuksista valtaosa hyväksytään.

Suomesta anoi turvapaikkaa viime vuonna vain 224 irakilaista. Heidän määränsä on laskussa. Vuoden aikana tehtiin vain 12 myönteistä turvapaikkapäätöstä, joskin moni muu sai väliaikaisen oleskeluluvan.

Suomi on myös harkinnut joidenkin irakilaisten palauttamista turvallisena pidettyyn Pohjois-Irakiin.

Ruotsin sisäministeri Tobias Billström aikoo ottaa Irakin pakolaistilanteen esiin EU:n sisäministerien kokouksessa Brysselissä torstaina.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat