Ruotsi-rockin toteemi Thåström Helsingissä - äntligen!

Ruotsin rockin toteemi-hahmo Thåström saapuu pitkästä aikaa keikalle Suomeen, ainoa esiintyminen on keskiviikkona 18.4. Helsingin Tavastia-klubilla.

Thåström bändeineen mättää laulujaan isolla kädellä, luvassa on valoineen sen tason äänivallishow, että se on vaatinut klubiltakin spesiaaleja sähkövarmistuksia. Yleisöä muistutetaan erityisesti kuulon suojaamisesta. Mutta siltikin 55-vuotiasta Joakim Thåströmiä voisi luonnehtia yhdellä sanalla - hän on lauluntekijä, ajoittain hyvinkin herkkä sellainen. Nyansseja voi odottaa Tavastiallakin.

Valitettavan moni suomalainen rock-diggarikin höristelee korviaan, kun kuulee nimen Thåström. Mutta kun hieman auttaa ja mainitsee bändin Ebba Grön, valoja syttyy. Ebba Grön oli nuoren Thåströmin portti menestykseen 1970-1980-luvun taitteessa. Yhtyettä kutsuttiin Ruotsin ensimmäiseksi punk-bändiksi ja se oli varsin suosittu Suomessakin punk-aallon parhaina vuosina.

Ebba Grön oli elämän tarkoitus

Expressenin julkistama biisilista kiertueen avajaiskeikalta helmikuussa Tukholman Cirkuksessa.

Ebba Grön otti nimensä terrorististi-manööverista. Punaisen Armeijakunnan terroristi yritti kidnapata ruotsalaisministerin vuonna 1977. Ruotsin poliisi pääsi suunnitelman jäljille ja sai terroristin kiinni. Operaation koodi oli poliisille "Ebba Röd". Bändin nimen valinta todistaa, ettei Thåström ole koskaan ollut mikään viihdeartisti, enemmänkin vakava, ehkä hiukan tosikkomainenkin taiteilija. Thåström (joka antaa hyvin harvoin haastatteluja eikä nyt Helsingissä ainuttakaan) on kertonut olleensa nuorena synkkä pessimisti. "Elämälläni ei ollut muuta tarkoitusta kuin musiikki, Ebba Grönin takia olen elossa", hän julisti pari vuotta sitten Dagens Nyheterissä.

Ebba Grön hajosi 1983, se oli suuri uutinen Ruotsissa. Sen jälkeen tuli Imperiet-yhtye, joka eli viitisen vuotta. Sooloartisti Thåström kuoriutui 1989. Yhdeksäs soololevy Beväpna dig med vingar ilmestyi kaksi kuukautta sitten.

Raskasmielisesti ja yhtälailla kaihomielisesti elämään suhtautuva kahden lapsen isä voisi olla paljon suositumpikin Suomessa. Hän on ehtinyt pitkällä urallaan kokeilla kaikkea punkista armottoman kovaan konemusiikkiin. Konekauden hän eli asuessaan Hollanissa ja laulaessaan englanniksi. Tänään hän julistaa, että ainoa laulukieli on ruotsi.

"Ei pysäytä mikään"

Thåströmin ajoittain kansanlaulumaisen kauniit, ajoittain tietoisen monotoniset ja ajoittain ylijyräävän rankat laulut eivät ole kovin helposti sulavia, onneksi. Ne kertovat miltä maailma ja toinen ihminen maistuu, oikeasti. Thåström tuntuu elävän vahvaa vaihetta lauluntekijänä, edellinen v. 2009 ilmestynyt albumi Kärlek är för dom oli ehkä hänen paras - ja suuri menestys Ruotsissa. Erittäin vahva on myös uusi albumi.

Thåströmiä ei pysäyty mikään, julisti Aftonbladet kiertueen avajaiskeikan jälkeen helmikuussa.

Lue myös:

    Uusimmat