Ruotsi pitää kiinni työttömyyden puolittamisesta

Ruotsin hallitus aikoo pitää kiinni tavoitteestaan puolittaa maan työttömyys vuosituhannen loppuun mennessä, vaikka arviot maan työllisyyskehityksestä ovat synkentyneet. Tänään julkistettavassa talousarvioesityksessä hallitus povaa ensi vuoden työttömyysasteeksi 7,4 prosenttia. Vielä keväällä hyväksytyssä lisäbudjetissa työttömyyden uskottiin jäävän 7,1 prosenttiin.

Hallitus julistaa budjettiesityksessä pitävänsä kuitenkin kiinni tavoitteestaan saavuttaa 4,0 prosentin työttömyysaste vuonna 2000. Laskelmien mukaan päämäärästä tullaan nykyisellä vauhdilla jäämään 0,5 prosenttia. Budjettiesitykseen on kuitenkin kirjattu huomautus, että hallitus on tarvittaessa valmis lisätoimenpiteisiin työllisyystavoitteen saavuttamiseksi.

Talousarvioesitys ei ennakkotietojen mukaan sisällä mitään suuruutisia. Hallitus aikoo pitää kiinni aiemmista linjauksistaan, joissa korostuu mm. koululaitoksen ja hoitoalojen kehittäminen. Ruotsin hallitus on perustanut budjettinsa odotettua suotuisamman talouskasvun varaan. Bruttokansantuotteen ennustetaan kasvavan ensi vuonna 3,2 prosenttia, kun arvio keväällä jäi 2,5 prosenttiin.

Suotuisien kasvunäkymien edessä Ruotsissa veisataan kuitenkin samankaltaista virttä kuin Suomessakin: maltillisia palkankorotuksia pidetään yhtenä tärkeimmistä tekijöistä suotuisan työllisyyskehityksen ja talouskasvun ylläpitämiseksi.
(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat