Ruotsi osti 2. maailmansodan aikana natsikultaa

Ruotsi osti toisen maailmansodan aikana Natsi-Saksalta kultaa, jonka Saksa oli laittomasti takavarikoinut miehitämistään maista. Ruotsin valtionpankki oli tietoinen kullan alkuperästä, mutta maan sodanaikainen kokoomushallitus kehotti tästä huolimatta pankkia suostumaan kauppoihin, sillä Ruotsi ei halunnut suututtaa Saksan johtoa.

Saksa poti toisen maailmansodan aikana huutavaa pulaa vahvasta valuutasta, jolla se voisi ostaa raaka-ainetta sotatarvikkeisiin. Tunnetusti Ruotsi myi malmia hyvällä voitolla Natsi-Saksalle, ja salli puolueettomuudestaan huolimatta lopulta jopa saksalaisjoukkojen kauttakulun Ruotsin läpi pohjoiseen.

Vuoden 1943 alusta Ruotsi suostui liittoutuneiden varoituksista huolimatta myös kultakauppoihin Saksan kanssa. Yhteensä Ruotsin valtionpankki osti 34 tonnia kultaa kyselemättä sen alkuperästä.

Sodan jälkeen Ruotsi ja muutkin kultaa ostaneet puolueettomat maat joutuivat palauttamaan osan kullasta - 13 000 kiloa - Belgiaan ja Hollantiin. Osa on edelleen Ruotsin omistuksessa.

Ruotsin Radion dokumenttitoimituksen paljastuksia on jo luonnehdittu uudeksi häpeäpilkuksi Ruotsin nykyhistoriassa, mutta toinen ohjelman tekijöistä haluaa myös puolustaa menettelyä.

Lue myös:

    Uusimmat