Ruotsi muuttaa helikopteripäätöstä

Ruotsi on päättänyt muuttaa uusien helikoptereiden tilausta tavalla, joka mahdollistaa yhteishankinnat etupäässä Suomen kanssa, mutta myös Norjaa ja Tanskaa silmälläpitäen. Puolustusvoimain hankintakeskuksen viime viikolla tekemä päätös tarkoittaa sitä, että keskiraskaiden eli viiden tonnin helikoptereiden osto keskeytetään.

Puolustusministeri Anneli Taina (kok.) aikoo esittää Ruotsille yhteisen helikopterityöryhmän perustamista. Taina kertoi Ylen radiouutisten haastattelussa tänään aikovansa tiedustella työryhmän perustamista, kun hän tapaa Ruotsin puolustusministerin Björn von Sydowin Brysselissä huomenna. Tarjousten käsittely on Ruotsissa keskeytetty ja nyt pyydetään tarjouksia kevyemmistä koptereista, kertoi hankintakeskuksen tiedotuspäällikkö Lars Wigert STT:lle.

Kopterihankinnat keskeytettiin lähinnä siksi, että Ruotsin puolustusvoimia on uudelleenjärjestelty, eikä kukaan enää ollut kiinnostunut raskaista helikoptereista. Niiden sijaan tarvitaan nyt kevyitä koptereita. Tämä sopii hyvin Suomelle ja pitkällä tähtäyksellä myös Norjalle ja Tanskalle. Yhteisostoilla saavutetaan todellisia synergiaetuja. Pohjoismaiden on nyt ryhdyttävä yhteensovittamaan ostojaan. Tarjouspyyntöihin ryhdytään todennäköisesti vasta vuodenvaihteessa ja vuosisadan vaihteen tienoilla voitaisiin tehdä varsinainen tilaus. Ruotsi on koko ajan suhtautunut myönteisesti helikoptereiden yhteishankintoihin Suomen kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat