Ruotsi karkottaa romanikerjäläisiä ulkomaalaislain perusteella

Ruotsi on käännyttänyt muista EU-maista saapuneita romaneita, jotka ovat kerjänneet Tukholmassa, kertoo Ruotsin radion Ekot-ohjelma. Kerjääminen ei kuitenkaan ole lailla kiellettyä Ruotsissa, vaan käännytykset on tehty ulkomaalaislain perusteella.

Euroopan unionin sisäinen liikkumisvapaus oikeuttaa oleskelemaan toisessa EU-maassa kolme kuukautta, myös ilman työtä tai opintoja. Ruotsissa oleskelleet romanit karkotettiin vedoten ulkomaalaislain pykälään, jonka mukaan henkilön on pystyttävä elättämään itsensä.

Ekotin mukaan Ruotsi on käännyttänyt tänä vuonna noin 50 romania. Tammikuussa poliisi karkotti ratsian jälkeen 29 romania, joiden epäiltiin osallistuneen järjestäytyneeseen kerjäämiseen.

Heidät lähetettiin välittömästi bussilla kohti Romaniaa.

Ruotsin poliisi tulkitsee ulkomaalaislakia eri tavoin eri kaupungeissa. Göteborgissa poliisit ovat antaneet romaneiden jäädä maahan sallituksi kolmeksi kuukaudeksi, kun taas Tukholmassa lähtöpassit on annettu herkemmin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat