Ruotsi juhli 30-vuotiasta Victoriaa

Ruotsin media odottaa kiihkeästi kruununprinsessan häitä, mutta Victorialla ei omien sanojensa mukaan ole kiirettä naimisiin.

Ruotsin kruununprinsessa Victorian 30-vuotispäivät alkoivat aamupäivällä Tukholmassa ja jatkuivat myöhemmin Öölannin saarella. Tukholman kuninkaanlinnassa Victoria ja muu kuningasperhe ottivat vastaan muun muassa hallituksen ja valtiopäivien edustajat.

Pääministeri Fredrik Reinfeldt tuli luovuttamaan hallituksen syntymäpäivälahjaa yhdessä vaimonsa Filippan ja 7-vuotiaan tyttärensä Ebban kanssa. Suuresta lahjapaketista paljastui taulu-tv.

- Hän (Victoria) oli tyytyväinen. Olimme käyttäneet asioista hyvin perillä olevia lähteitä hänen toivomuksiensa selvittämiseksi, kertoi pääministeri uutistoimisto TT:lle.

Eläinaiheet näyttivät olevan lahjanantajien suosiossa. Valtiopäiviltä kruununprinsessa sai pronssisen leijonan, valtiopäivien tunnuksen. Nordiska museets & Skansens vänner -yhdistys puolestaan antoi prinsessalle lahjana kultaleijona-apinan. Itse apinaa Victoria ei saanut, mutta sen häkkiin Skansenilla kiinnitetään kyltti, jonka mukaan hän on apinan omistaja.

Kuninkaanlinnan pihalle tulvehti tuhansia ihmisiä seuraamaan tapahtumia ja kirjoittamaan syntymäpäiväonnitteluja linnan ulkopuolella oleviin listoihin.

- Haluan onnitella Victoriaa, koska hän tekee niin hyvää työtä. Hän on aina iloinen ja avoin ja vastaa reippaasti haastattelijoiden kysymyksiin, kertoi Birgitta Sundkvist sanomalehti Dagens Nyheterille.

Iltapäivällä kuningasperhe matkusti Sollidenin linnaan Öölantiin. Siellä prinsessa otti vastaan kansalaisten onnentoivotuksia ja lahjoja. Sollidenissä prinsessa ojensi myös nimeään kantavan urheilustipendin, jonka tänä vuonna sai jalkapalloilija Henrik Larsson.

Poikaystävä ei ruotsalaisten mieleen

Victorian pitkäaikainen poikaystävä on kuntosaliyrittäjä Daniel Westling, mutta monet ruotsalaiset pitävät tätä liian tavallisena tulevalle kuningattarelleen.

Ruotsalainen valtiotieteilijä Per Andersson kirjoitti Dagens Nyheter -lehdessä, että Victorian ja Westlingin avioliitto olisi uhka monarkialle. Tämän uhan kuningas Kaarle XVI Kustaa voi halutessaan poistaa: jos Victoria menee naimisiin vastoin kuninkaan tahtoa, hän ja hänen jälkeläisensä menettävät oikeuden kruunuun, kirjoitti Andersson.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat