Mainos

Ruotsi etääntynyt kehitysmaista

Ruotsin tuki kehitysmaille YK:ssa on vähentynyt dramaattisesti viimeisen vuosikymmenen aikana, kertoi sanomalehti Dagens Nyheter tänään. Lehti lainasi tuoretta Göteborgin yliopistossa tehtyä tutkimusta.

Tutkimuksen mukaan vielä 1980-luvulla Ruotsi äänesti YK:n yleiskokouksissa yhtä usein kolmannen maailman maiden kuin länsimaidenkin rinnalla, mutta 90-luvun alun jälkeen Ruotsi on ollut lähes poikkeuksetta länsimaiden leirissä.

Vuosina 2000-2001 Ruotsi ei kannattanut ainoatakaan kehitysmaiden tekemää esitystä, kun taas länsimaiden rinnalla se oli 86 prosentissa kaikista äänestyksistä. Lopuissa tapauksissa maa vetäytyi äänestyksestä.

Päähallituspuolueella ei näyttäisi olevan asiaan vaikutusta, sillä Ruotsi ei ole esiintynyt kehitysmaiden rinnalla sen paremmin keskustan kuin sosiaalidemokraattienkaan ollessa hallituksen johdossa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.