Ruotsalaisyhtiö mukaan EU:n Internet-tunnuksen hallinnointiin

EU:n yhteinen Internetin aluetunnus aiotaan vihdoin saada käyttöön vuoden lopulla. Tätä Internet- ja sähköpostiosoitteissa käytettävää .eu-tunnusta alkaa hallinnoida ruotsalais-belgialais-italialainen yhteenliittymä EURid.

EU:n komissio ilmoitti tänään valinneensa konsortion uuden aluetunnuksen rekisterinpitäjäksi. Jatkossa muun muassa yritykset voivat hankkia .eu-päätteisen osoitteen esimerkiksi suomalaisen .fi- tai kansainvälisten .com- tai .org-osoitteiden tilalle. EURid arvioi, että uusia osoitteita saatetaan varata vuoden kuluessa jopa miljoona.

Uusi tunnus ei kuitenkaan korvaa EU-maiden kansallisia aluetunnuksia, vaan nekin säilyvät käytössä yhteisen tunnuksen rinnalla. Suomessa .fi-päätettä hallinnoi viestintävirasto.

Monissa maissa aluetunnusten eli ns. domain-nimien rekistereitä pitävät yhtiöt, joiden ei kuitenkaan ole tarkoitus tuottaa toiminnalla voittoa.

EURidin kolme perustajäsentä hallinnoivat nykyään Ruotsin, Belgian ja Italian Internet-tunnuksia. Ne jakavat maantieteellisen vastuun niin, että Suomea ja muita Pohjoismaita palvelee ruotsalaisyhtiö NIC SE. EURidin päätoimipaikka sijoitetaan Brysseliin.

EURidin oma Internet-osoite on ainakin toistaiseksi http://www.eurid.org/.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat