Ruotsalaistyöläiset maailman onnellisimpia

Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomi on toiseksi paras maa työntekijöiden kannalta.

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan Ruotsi on maailman paras maa työntekijöiden kannalta. ILO pyrki uudella tutkimuksellaan mittaamaan taloudellista turvallisuutta 90 maassa.

Toiseksi paras maa on listauksen mukaan Suomi, jota seuraavat Norja ja Tanska. EU:n ulkopuolelta vain Kanada mahtuu mukaan kymmenen parhaan joukkoon sijoittuen kymmenenneksi, kun taas Yhdysvallat löytyy sijalta 25. Huonoimmaksi maaksi rankattiin länsiafrikkalainen Benin.

Svenska Dagbladetin mukaan selvityksessä vertailtiin palkkatulojen vakautta, ammattiyhdistystoimintaa, etenemismahdollisuuksia sekä tulotasoa eri maissa. Raportti pohjaa 48 000 työntekijän haastatteluille yli 10 000 työpaikalla.

Tutkimuksesta ilmenee, että vain kahdeksan prosenttia maailman työntekijöistä työskentelee taloudellisesti turvallisissa maissa.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat