Ruotsalaistutkimus: Ruis parantaa ja laihduttaa

Neljä vuotta kestäneen yhteispohjoismaisen ruistutkimuksen mukaan tämä perusviljamme paitsi saattaa hidastaa tai jopa ehkäistä eräiden syöpien kehitystä, on myös laihduttavia ominaisuuksia. Tuoreimpia tutkimustuloksia esiteltiin tänään Uppsalan lähellä olevassa Ultunassa, Ruotsin maatalousyliopistossa.

Jos 130 vuotta sitten suurten nälkävuosien aikaan olisi väittänyt, että ruista kannattaa syödä, koska se laihduttaa, olisi varmasti viety hourulaan. Niin nyt kuitenkin näyttää olevan, ainakin yhteispohjoismaisen tutkimuksen mukaan.

Tieteellinen selitys tälle väittelle on pitkä mutta lyhykäisyydessään: runsaasti ruisleipää sisältävä ruokavalio lisää energian ja ravintoaineiden erittymistä ohutsuolesta. Se vähentää elimistön energiankäyttöä. Ja se siis laihduttaa. Paksusuolen toimintaan taas vaikuttaa, että ruisleipää - etenkin kokojyväviljaa - nauttivalla suoleen erittyy enemmän eri tavoin fermentoituvia ravintoaineita, esimerkiksi rasvaa. Se puolestaan vähentää paksusuolen ja peräsuolen syövän todennäköisyyttä. Eläinkokeissa on myös havaittu rukiin käytön yhteyttä eturauhassyövän kasvun ehkäisyyn.

Kyse on neljä vuotta kestäneestä yhteispohjoismaisesta Nord Food -projektista, johon on jo sijoitettu 7 miljoonaa markkaa rahaa. Puolet rahasta on saatu alan yrittäjiltä, jotka innostuivat suomalaisen professori Herman Adlercreuzin tutkimuksista ravinnon ja syövän välisistä yhteyksistä.
(MTV3/Risto Repo)


Lue myös:

    Uusimmat