Ruotsalaisten usko tulevaisuuteen parantunut

Ruotsalaiset alkavat viimein uskoa tulevaisuuteen synkkien lamavuosien jälkeen. Handelsbankenin suhdannekatsaus povaa kulutuksen kasvua ja esimerkiksi asuntojen selviä hinnannousuja. Työttömyydelle hallitus ei sen sijaan mahda mitään, pankki arvelee.

Ruotsalaisten mielialoja on perinteisesti kuvannut autokauppa, joka on viimein selvästi vilkastumassa. Myös kysyntä asuntomarkkinoilla lisääntyy, ja seurauksena asuntojen hinnat nousevat - tänä vuonna keskimäärin seitsemän prosenttia.

Handelsbanken rukkaa aiempaa kansantuotteen kasvuennustettaan vielä tämän vuoden osalta alaspäin - se näyttää jäävän kahteen prosenttiin. Sen sijaan kulutuksen kasvu nostaa BKT:ta ensi vuonna kolme prosenttia, ja vuonna 1999 2,6 prosenttia.

Laskusuunnassa olleet korot kääntyvät Handelsbankenin arvioin mukaan uudelleen hienoiseen nousuun ensi vuoden alusta lukien - muussa tapauksessa keskuspankin inflaatiotavoite on vaarassa.

Suhteellisen valoisaa ennustetta varjostavat edelleen toivottamat työllisyysnäkymät. Kokonaistyöttömyys on 12 prosentin luokkaa, eikä mikään viittaa siihen, että tilanne paranisi.
(MTV3/Kari Lumikero)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat