Ruotsalaisten sairauspoissaolot selvässä nousussa

Ruotsalaiset ovat Euroopan terveimpiä kansoja, mutta samanaikaisesti sairauspoissaolot ovat lisääntyneet enemmän kuin missään muualla. Tiedot ilmenevät tuoreesta selvityksestä, jonka julkista taloutta tutkiva asiantuntijaryhmä ESO jätti tänään Ruotsin valtiovarainministeriölle.

Yksi selitys tähän saattaa olla se, että ruotsalaiset jatkavat työskentelyä vanhemmiksi kuin muut eurooppalaiset ja työvoiman keski-ikä on korkeampi kuin muualla. Erityisesti naiset työskentelevät Ruotsissa pitempään kuin muualla.

Kahdeksan maan vertailussa sairauspoissaolojen määrä oli keskimäärin joko pysynyt vakaana tai laskenut edellisten viiden vuoden aikana, mutta Ruotsissa määrä oli lisääntynyt rajusti. Nykyisin ruotsalaistyövoimasta on yli viikon pituisella sairaslomalla keskimäärin 4,5 prosenttia, kun luku muualla Euroopassa on noin 2 prosenttia.

Poissaolot olivat lisääntyneet erityisesti vanhimpien, naisten ja kaikkein nuorimpien työntekijöiden ryhmissä. 60-64-vuotiaiden poissaolot olivat lisääntyneet 160 prosenttia. Toisaalta koko ryhmää ei löydy tilastoista esimerkiksi Ranskassa, jossa eläkeikä on 60 vuotta, tutkijat muistuttavat.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat