Ruotsalaissaarnaaja tunnusti vankilassa osallisuutensa murhiin

Pienessa Knutbyn kylän helluntaiseurakuntayhteisössä sattuneet murhat aiheuttivat runsaasti kohua muutama vuosi sitten.

Ruotsalainen helluntaiseurakunnan saarnaaja Helge Fossmo on tunnustanut sekaantuneessa kohua herättäneisiin murhiin vuonna 2004, kertoo uutistoimisto TT. Fossmo esitti tunnustuksen ruotsalaisen TV4:n haastattelussa. Aiemmin Fossmo on kiistänyt osallistuneensa millään tavoin toisen vaimonsa murhaan ja kahteen muuhun murhayritykseen. Hänet on kuitenkin tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen yllytyksestä murhaan ja yllytyksestä murhayritykseen.

- Tunnen tervehtyneeni. Elin aiemmin valheessa, mutta enää en halua niin tehdä, selitti Fossmo tunnustustaan.

Fossmo sanoo tunnustavansa ja hyväksyvänsä vastuullisuutensa ja myötäsyyllisyytensä tapahtuneeseen. Hän ei halunnut kertoa lähemmin asiasta, vaan sanoi kertovansa tietonsa poliisille.

Samassa rikosjutussa tuomittiin myös Fossmon perheessä Knutbyssä aiemmin asunut ja lastenhoitajana ollut Sara Svensson. Hänet tuomittiin oikeuspsykiatriseen hoitoon Fossmon toisen vaimon ampumisesta ja kahdesta murhayrityksestä.

Svensson tunnusti murhan, mutta sanoi Fossmon manipuloineen häntä. Kaikki osapuolet kuuluivat pienen Knutbyn kylän helluntaiseurakuntaan.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat