Mainos

Ruotsalaisnettisivuilla tungosta ministerin surman vuoksi

Ulkoministeri Anna Lindhin kuolema on saanut ruotsalaiset etsimään tietoa internetistä. Tärkeimpien tiedotusvälineiden kotisivut tukkeuttivat ajoittain suuren kysynnän alla.

Samoin kävi Ruotsin hallituksen kotisivulle. Ruotsin suurimman uutissivuston, Aftonbladet.se:n, tekninen johtaja Per Åström arvioi sivulla kävijöiden määräksi ainakin 2,8 miljoonaa normaalin 1,4 miljoonan sijasta. Sivuilta siivottiin pois kaikki muut uutiset ja kapasiteettia yritettiin lisätä koko ajan, mutta kysynnän tahdissa ei tahdottu pysyä.

Aftonbladet.se tarjosi lukijoilleen myös mahdollisuuden kirjata nimensä surunvalittelijoiden joukkoon. Iltapäivällä mahdollisuutta oli käyttänyt hyväkseen jo yli 120000 kävijää. Myös Dagens Nyheter, Svenska Dagbladet ja Ruotsin televisio raportoivat valtaisasta ryntäyksestä verkkosivuilleen. Tv-kanavien ohjelmisto meni luonnollisesti myös täysin uusiksi Lindhin kuoleman takia. Ylimääräisiä ja pidennettyjä uutislähetyksiä lähetettiin pitkin päivää.

Ruotsin radion ykköskanavalta oli peruttu kaikki ohjelmat ajankohtaisohjelmia ja säätiedotuksia lukuunottamatta. Emu-kansanäänestyksen aatoksi suunniteltujen vaalikeskustelujen ja -valvojaisten kohtalo oli torstaina vielä osin avoin. Ilmeisesti ainakin yksi suuri vaalikeskustelu aiotaan televisioida perjantai- tai lauantai-iltana.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.