Ruotsalaismiehelle kova tuomio pedofiliasta

Oikeus perusteli kovaa tuomiotaan sillä, että miehen teot vahingoittivat uhrien itsetuntoa. Mies tuomittiin lisäksi maksamaan yli 100 000 euron vahingonkorvaukset.

Ruotsalaismiehelle on langetettu poikkeuksellisen kova tuomio lapsiseksistä. Boråsin käräjäoikeus tuomitsi 46-vuotiaan miehen 14 vuoden vankeusrangaistukseen useiden lapsien ja nuorten törkeistä raiskauksista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oikeuden mukaan miehen teot olivat omiaan vahingoittamaan vakavasti kaikkien uhrien itsetuntoa. Mies oli muun muassa pakottanut erään tytön harrastamaan seksiä koiran kanssa.

- Ei ole epäilystäkään, etteikö rangaistuksen pituus ole vähintään korkein mahdollinen, minkä raiskauksesta voi saada, totesi oikeus.

Raiskauksesta voi Ruotsissa saada enintään kymmenen vuoden vankeustuomion. Tuomittu sai vielä neljä vuotta lisää vankeutta, koska oli syyllistynyt useisiin muihin rikoksiin. Hän joutuu myös maksamaan yli miljoonan kruunun eli yli 100 000 euron vahingonkorvaukset neljälle asianomistajalle.

Mies myönsi syyllistyneensä sukupuoliyhdyntään yhden tytön kanssa, mutta kiisti kaikki muut syytteet. Hän aikoo valittaa tuomiostaan.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat