Ruotsalaismedia Soinista: Iloisen paksukaisen suosio alkaa mennä jo liian pitkälle

MTV3:n kirjeenvaihtaja Kari Lumikero kertoo, että Ruotsissa ihmetellään erityisesti sitä, että perussuomalaiset oltaisiin ottamassa mukaan hallitusneuvotteluihin.

– Ruotsissa politiikka on asiakeskeistä. Täällä media suhtautuu epäilevästi populistisiin puolueisiin, sanoo Lumikero.

– Vaikka populistiset puolueet tavalla tai toisella ovat tukemassa hallitusrintamaa ja antavat äänestyksessä hallitukselle tukensa, niin missään tapauksessa niitä ei hallitusvastuuseen lasketa. Täällä ollaan sitä mieltä, että Suomessa ollaan ylittämässä kaikki sopivaisuuden rajat, jos perussuomalaisten Timo Soini pääsee hallitukseen.

Lumikero kertoo ruotsalaislehtien kritisoivan Soinia värikkäin sanakääntein.

– Dagens Nyheter kirjoittaa, että Soini on meluisa ja hänellä on rähäkkä nauru. Hän on hauska ja sympaattinen – iloinen paksukainen, joka juo mielellään kaljat kavereiden kanssa. Mutta Ruotsista katsottuna hän alkaa olla jo liian suuri, eikä todellisuudessa lainkaan charmikas, kertaa Lumikero lehden kirjoitusta.

Svenska Dagbladet puolestaan kirjoittaa, että Soini puhuu vaikeista asioista liian yksinkertaisesti.

Saksalaisia kiinnostaa Soinin lisäksi ydinvoima

Sunnuntain vaaleja on saapunut seuraamaan ennätysmäärä ulkomaisia toimittajia.

Saksalainen toimittaja Clemens Bomsdorf on tullut Suomeen kirjoittamaan erityisesti ydinvoimapolitiikasta ja perussuomalaisten noususta.

– Yksi mielenkiintoinen asia on Timo Soinin ja perussuomalaisten menestys, mikä kertoo paljon siitä mitä Suomessa tapahtuu. Kirjoitin samasta aihepiiristä myös Ruotsissa, jossa ruotsidemokraatit nousivat suosioon.

– Saksalaisille on myös aina mielenkiintoista pohtia ydinvoima-asioita, sanoi Bomsdorf MTV3:n Huomenta Suomessa.

(MTV3)

Lue myös:

Katso Kari Lumikeron kommentit Tukholmasta: (Huomenta Suomi 14.4.2011)

Katso toimittaja Clemens Bomsdorfin kommentit: (Huomenta Suomi 14.4.2011)

Lue myös:

    Uusimmat