Ruotsalaislaulaja Loreen käänsi katseet maailmantähtien joukossa punaisella matolla – katso kuvat!

Tänä vuonna Euroviisuvoiton kahmaissut ruotsalaislaulaja Loreen keräsi katseita Frankfurtissa järjestetyssä MTV Europe Music Awards -gaalassa.

29-vuotias ruotsalaislaulaja Loreen käänsi katseita tummanpuhuvalla tyylillään upeiden maailmantähtien joukossa EMA-gaalassa. Loreenin yllä nähtiin gaalan aikana kaksi eri asua, jotka noudattivat kumpikin tummaa ja persoonallista linjaa.

Napa näkyi punaisella matolla

Loreen näyttäytyi maailman eturivin artistien joukossa mustassa lyhyessä nahkatakissa, jossa oli sinisiä yksityiskohtia. Nahkatakin lisäksi laulajattaren asuun kuului yksinomaan pitkä tummansininen hame.

Erityisen persoonallisen Loreenin tummansinisestä asusta teki se, että laulaja paljasti uskaliaasti napansa lyhyen takin ja hameen muodostamassa asuyhdistelmässä. Myös laulajattaren kaula ja decoltee keräsivät huomiota, sillä ihoalueita oli maalattu kummastuttavalla tavalla valkoiseksi.

Mustaan voi aina luottaa

Loreen nähtiin punaisella matolla saman illan aikana myös mustassa leningissä, joka henki japanilaista tunnelmaa. Laulajattaren kimonoa muistuttanut asu oli kuitenkin värillisen sijaan musta.

Loreenin mustan iltapuvun näyttävänä yksityiskohtana nähtiin katseet hänen hoikalle vyötärölleen kiinnittänyt vyötärövyö. Tyylistään tarkka ruotsalaislaulajatar oli onnistunut luomaan klassisen asukokonaisuuden, joka oli yksinkertaisuudessaan hyvin persoonallinen.

Lue myös:

AVA

Kuvat: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat