Ruotsalaisisät entistä enemmän vanhempainvapaalla

Ruotsissa isät käyttivät viime vuonna yli viidesosan kaikista vanhempainvapaapäivistä.

Ruotsin vakuutuskassan mukaan isät olivat keskimäärin 34 päivää vanhempainvapaalla, mikä on tähän saakka korkein noteeraus. Vielä vuonna 2000 isät olivat vanhempainvapaalla 24 päivää. Varsinkin alle 2-vuotiaiden lasten isät jäävät aiempaa useammin kotiin.

Ruotsalaisisien osuus vanhempainvapaasta, reilut 22 prosenttia, on selvästi suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi Suomessa isien osuus vanhempainvapaasta on ollut alle 10 prosenttia.

Tilanne ei silti tyydytä kaikkia. Ruotsissa perustetun isien verkoston mukaan liian moni isä laistaa vastuustaan ja oikeudestaan, eikä nykyjärjestelmä tue tasa-arvoa.

Verkoston puuhamiehen David Norlinin mukaan monet pariskunnat haluaisivat jakaa vanhempainvapaan tasan, mutta nykyjärjestelmässä se ei ole hänen mukaan mahdollista.

- Odotukset, joita ympäristöstä, työmarkkinoilta ja järjestelmästä tulee, vaikuttavat yhdessä niin, että on vaikea valita tasa-arvoisesti. Nykytilanteessa isät eivät ota edes puolta heille varatuista päivistä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat